Kummallinen kotimatka
Aiemmin valitin pimenevien aamujen vaikeutta. No jaa, tuli todistettua että kotimatkatkin voivat muodostua melkoiseksi Via Dolorosaksi.
Työpäivä loppui kauheaan kiireeseen ja töistä pääsy venähti vähän jo ylitöiden puolelle. Juoksujalkaa parturiin ja kohti dösäriä. Vettä tihkuttaa mutta sateenvarjo pitää suurimman osan ulkopuolella. Hypähdän aivan täpötäyteen bussiin ja istun alas. Bussi on täynnä märkiä, höyryäviä, nälkäisiä, työhönsä ja lapsiinsa väsähtäneitä arjen raatajia. Jo tämä yhdistelmä yksinään saa karvat nousemaan pystyyn.
Heti kun bussi nytkähtää liikkeelle, kummallinen pariskunta takapenkissä aloittaa oman show’nsa. Nistin näköinen muija tuijottelee ihmisiä ja ryystää nenäänsä. Miesystävä katselee vähän aikaa touhua kunnes huomauttaa kovaan ääneen neidolleen että bussissa on "väsyneitä arjen sankareita jotka eivät varmasti halua kuunnella neidin räkäleikkiä". Tässä herra on aivan oikeassa. Nainen niistää ja hiljenee. Ympärillä istuvat ihmiset huokaisevat helpotuksesta. Liian aikaisin.
Jostain syystä hra Outo kuitenkin erehtyy kuvittelemaan että Pikkukakkosen tunnusmusiikki kantavalla miesäänellä (huomattavan epävireisesti, joskin sielukkaasti) heläytettynä, on tarvittava piristysruiske apeille kanssamatkustajille.
Koko loppumatkan (n. 20+min) yhä tunkkaisempi linjuri raikuu miehen laulusta, huudosta, huokailusta, hyräilystä, kuiskailusta, vinkumisesta (?) ynnä muusta pienimuotoisesta toiminnasta. Mieleenpainuvimpana aktina on mainittava herkkä tulkinta Maija Vilkkumaan Satumaa-tangosta, joka taipui rockiksi, souliksi, jazziksi ja jopa runomuotoon.
Täten julistan: Päättäjät! Kun ensi vuonna tekee taas mieli piristää taloutta (ja omaa kannatusta) veroalella, voisitteko tehdä sen jonkun muun kuin mielenterveys- ja sosiaalityön kustannuksella, kiitos.
<< Home