Punanahat ja levoton nautalauma
Perjantaina iski kova matkakuume, joten varasin päiväristeilyn Tallinnaan ja sain kaverinkin houkuteltua mukaan. Lauantai-aamuna Helsingin yllä roikkui paksu sumu, mutta parissa tunnissa keli kirkastui ja arska pääsi mollottamaan. Laivamatka nyt oli mitä se aina on: hikisiä läskimahoja imemässä viinaa baarissa ja huttumuusikot lavalla soittamassa humpaa väsyneen taustanauhan päälle.Laivan lähtö myöhästyi melkein puoli tuntia, koska paatti oli aivan täyteen buukattu. Laiva olisi päässyt lähtemään tarkasti ajallaan jos ovet olisi avattu vaikka vain hieman aiemmin, mutta kun ei niin ei. Ei se myöhästyminen minua olisi niin haitannut mutta muita kylläkin. Siinä on vitsit vähissä kun monisatapäinen mummolauma alkaa yhteen ääneen hermoilla pääseekö laiva merelle vai jäädäänkö rantaan. Voin kertoa.
Keväinen Tallinna oli varsin viihtyisä, joskin mutainen. Keskustaan pamahtaneet kiiltävät tornitalot loivat oudon kontrastin vieressä seisovien neuvostoaikaisien kerrostalojen kanssa. Muutos on ollut nopeaa. Virossa menneisyys on vielä hyvin lähellä.
Käväistiin parissa kaupassa (tietysti Meri Keskuksessa ostamassa taas yhdet aurinkolasit.. jotka EIVÄT tällä kertaa mallia GAY) ja sitten Amarillossa syömässä. Muutama tuontibisse, miehekkään kokoinen kana-ateria ja mansikka-margarita jälkkäriksi, yhteensä noin 15 €. Helsingissä sama satsi olisi maksanut ainakin 35€.
Kotimatka meni kosteissa merkeissä ja kun eväitä jäi vielä kotiinkin niin kutsuin kourallisen kavereita istumaan iltaa. Myöhemmin tie vei luonnollisesti baariin.
*****
Lopuksi edelliseen täysin liittymätön ilmoitusasia. Kännykän sim-kortti sanoi perjantaina itsensä irti, joten kaikki puhelinnumerot karkasivat bittitaivaaseen. Olen viikonlopun aikana haalinut tärkeimmät numerot kasaan, mutta paljon vielä puuttuu. Eli siis jos musta ei ala kuulumaan, niin syy ei ole miehessä vaan kännykässä. (Tai sitten mä vaan vihaan juuri sinua enkä siksi soita. Siitä vaan pähkäilemään miten asian laita on.)
<< Home