Kent ja punainen turkki
Alkuun melko rohkea väite: mennyt viikonloppu saattoi olla koko kesän hienoin. Jazzit saavat ainakin panna parastaan jos tämän meinaavat selättää. Perjantaina oltiin t&s:n ja Vapun kanssa Kentin konsertissa Käpylän urheilupuistossa. Vielä pari tuntia ennen konserttia makailin kuoleman väsyneenä kotona ja kirosin koko ideaa. Rehellisesti sanottuna oisin luultavasti myynyt sen tiketin jos sen joku olisi halunnut ostaa. Muutaman oluen, yhden energiajuoman ja kavereiden psyykkauksen jälkeen olo oli jo vähän parempi. Käveltiin keikkapaikalle (kuinka usein semmostakaan pääsee kokemaan?) ja päästiin sujahtamaan melkein eturiviin, mellakka-aidan ja lavan väliselle alueelle. Keikka pyörähti kellontarkasti kasilta käyntiin ja imaisi heti mennessään. Telttaan astuessa Kentille ei juuri sijaa löytynyt mun sydämestä, ulos tultaessa päässä ei paljon muuta liikkunutkaan. Bändi soitti livenä tiukan setin, jossa löysemmätkin biisit kuulostivat jotenkin tosi rockilta. Se jättiteltta oli myös ihan mieletön. Ennen keikkaa pelkäsin akustiikan puolesta mutta täysin turhaan. Kuulosti paremmalta kun Helsingin jäähalleissa. Se on aika hieno fiilis kun yli kymmentuhatta ihmistä mylvii tommosessa teltassa. Voin kertoa. Keikan jälkeen pohdittiin oisko tämä ollut Kentin uran loppuhuipennus. Vähän semmoinen fiilis ainakin jäi.Lauantai-aamuna t&s ja Emmi lähtivät junalla landelle, mutta itse päätin jäädä kotiin makselemaan univelkoja pois. Iltapäivällä lz soitti että nyt mennään ja niinhän sitä päädyttiin Puujoen rannalle Oittiin. Syötiin ja juotiin hyvin, makailtiin auringossa (nekku paloi), pelattiin fudista, soudeltiin ja saunottiin. Tommin loimulohi oli mielettömän hyvää. Keskiyöllä tyynellä joella soudellessa tuli sellainen olo ettei tämä elämä tästä enää paljon paremmaksi voi muuttua. Ehkä se oli se olut. Tai Tommin pinkki turkki.
<< Home