Parisuhteellisuus
Kävin viikonloppuna muutaman kiinnostavan keskustelun mun pariutumattomuudesta. Näiden neitojen oli hyvin vaikea käsittää miksi mulla ei ole liki kolmeen vuoteen ollut juuri minkäänlaista suhdetta. Keskusteluissa oli välillä hieman syyttelevä sävy, joka jäi vähän ihmetyttämään. Miksi mä olen niin kranttu? Odotanko mä mahdollisesti että unelmien tyttö vaan putoaa taivaasta mun syliin? Kuvittelenko että jotain unelmien tyttöjä on yleensäkään olemassa? Kysymykset ovat sinänsä asiallisia ja ansaitsevat tulla vastatuiksi.Kyllä. Odotan tytön tippuvan taivaalta mun syliin. Jos nyt ei aivan kirjaimellisesti (taivaalta ei tipu kuin lentoemäntiä, jotka eivät varsinaisesti ole mun juttu) niin ainakin vertauskuvallisesti. Mä odotan että joku päivä mä törmään tyttöön, joka vetää mua magneetin lailla puoleensa. Ensimmäisenä mä kiinnitän huomiota hänen persoonalliseen kauneuteensa. Hän on sinut itsensä kanssa ja kantaa olemustaan ylpeydellä. Juttusille päästyäni mä huomaan että hän on älykäs ja yksinkertaisesti kiinnostava. Me nauretaan samoille oudoille jutuille ja jutellessa aika kuluu kuin siivillä. Sitten me erotaan ja mä huomaan että se tyttö vaan pyörii mun ajatuksissa eikä suostu sieltä lähtemään. Siinä se.
Mä myönnän että itsenäisyys on mulle ehkä vähän liiankin tärkeätä. Mä vihaan kompromisseja. On raivostuttavaa jos joku muu sanelee mitä mun pitää tehdä ja mitä taas ei. Mä teen mun elämää koskevat päätökset yksin ja yksin maksan niistä myös hinnan. Yksinäisyys näyttäisi olevan yksityisyydestä maksettu hinta.
Seuraavalla en halua tuomita tai ojentaa muita, kunhan esitän mielipiteen. Mun mielestä on huolestuttavaa että monet ihmiset näyttävät pelkäävän yksinäisyyttä niin paljon että he tekevät mitä vain etteivät olisi yksin. Jotkut hakevat epätoivoisina uutta suhdetta, toiset roikkuvat väkisin vanhassa. Jotkut hukuttavat yksinäisyyden työntekoon, toiset päihteisiin. Jotkut rakentavat niin laajan ystäväverkoston etteivät koskaan joudu olemaan yksin. Jos ihminen ei voi olla hiljaa itsensä kanssa tekemättä mitään niin jokin on pielessä.
Edellisellä mä en missään nimessä tarkoita ettenkö mä haluaisi toista ihmistä tohon viereen. Totta kai mä haluan. Sitä vartenhan täällä eletään. Mä en vaan usko että se on jotain mitä voi keinotekoisesti saavuttaa. Tuollahan noita neitoja olisi baarit täynnä, mutta se koko touhu tuntuu (ja näyttää) niin feikiltä, ettei se oikein kiinnosta. Jenkkityylinen deittailukin tuntuu aika kaukaiselta. Mä luotan siihen että jonkun kulman takana odottaa joku kiinnostava tapaus ja sitten kolisee. Huomenna? Vuoden päästä? Paha sanoa.
<< Home