Tilinpäätös
Nyt alkaa jo kierrokset vähän tasaantua ja pystyy jo tajuamaan mitä oikein on tapahtunut. Pääsin siis sisään Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan pääaineenani sosiologia. Opinnot alkavat syyskuussa ja kestävät noin viisi vuotta. Valmistuttuani mä olen siis sosiologian maisteri. Kysykää viiden vuoden päästä mikä musta tulee isona.. tällä hetkellä ei ole hajuakaan.Viimeiset kolme ja puoli vuotta on ollut henkisesti aika raskasta aikaa. Tammikuussa 2001 mä pääsin pois intistä ja sen jälkeen olen harhaillut enemmän tai vähemmän vailla suuntaa. Sain intin jälkeen aika nopeasti duunia, jota on siitä asti riittänyt. Ei ole kuitenkaan helppoa kun itsetunto on voimakkaasti riippuvainen omista suorituksista sekä pakottavasta tarpeesta arvioida itseä suhteessa toisten saavutuksiin. Välillä sitä tunsi itsensä niin huonoksi ettei edes tehnyt mieli nähdä "menestyviä" kavereita. Koko tämän ajan on ollut sellainen tunne että olen "jäämässä kyydistä", niinkuin elämä olisi kilpajuoksu ja mä olen vasta lähtöruudussa kun muut spurttaavat jo puolessa välissä rataa.
Aluksi kun sain tiedon opiskelupaikasta, mä riehuin ja kimpoilin ympäri duunipaikkaa. Sitten piti tietysti ilmoittaa tuloksesta kaikille tutuille. Kun mä soitin mummille niin ekaksi se pillahti itkuun. Sitten kun se siitä tokeni, se lupasi ääni väristen tehdä mulle ison kasan lihapullia (?!?). Mutsi taas piti lupauksensa tarjota ulkomaanmatka jo mä pääsen sisään. Näillä näkymin me lähdetään elokuun lopussa neljäksi päiväksi Pariisiin!
Kun ensijärkytys alkoi tasaantua, ilo alkoi muuttua peloksi. Mihin sitä on oikein itsensä pistänyt? Päärjäänköhän mä? Sitten mä aloin miettiä kuinka helvetin vaikea tonne kouluun on päästä. Noin 10% kaikista hakijoista pääsee sisään. Se että mä olen niiden sisäänpäässeiden joukossa on aikamoinen vakuutus siitä että kyllä mä pärjään.
Tänään mä olen hoidellut käytännön asioita. Täyttelin hakukaavakkeet ja maksoin HYY:n jäsenmaksun. Soitin myös työpaikalle ja ilmoitin että jään elokuun puolivälissä pois töistä. Työvuorosuunnittelija onnitteli ja pyysi jäämään ainakin osa-aikaiseksi taloon. Mikäs siinä, kyllähän mulle työ kelpaa. Ei noilla opintotuilla kuulemma kauheesti rikastumaan pääse.
Mä en ole niin naiivi että mä uskoisin ton opiskelupaikan ratkaisevan kaikkia mun ongelmia. Kun vanhat ratkeavat, uusia syntyy, niin se vaan tämä elämä menee. Nyt mulla on kuitenkin pitkästä aikaa selkeä päämäärä mitä kohti puskea. Se helpottaa oloa jo kummasti.
Tie kohti yliopistoa blogin silmin: 24.11.2004, 12.01.2005, 15.03.2005, 30.04.2005, 23.05.2005, 01.06.2005, 02.06.2005, 06.06.2005, 07.06.2005, 08.06.2005
<< Home