torstaina, maaliskuuta 31, 2005

Go Jonny go go go

Jiihaa!! Seitsemän vuoden odotuksen jälkeen se vihdoin tapahtuu: Jonny Lang saapuu Pori Jazziin! Jonny heittää kaksi keikkaa, joista toisen Jazz Center-klubilla ja toisen Kirjurinluodon ulkoilmalavalla. Kirjurilla samalle lavalle puskee mm. Lauryn Hill.

Tää on ihan älytöntä.. mä oikeesti tärisen innosta!

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2005

Sniff

Pärskis! Pari päivää sitten iski hirveä flunssa ja nyt on sitten joka rööri tukossa ja voimat ihan kateissa. Täytyy nyt jotenkin jaksaa roikkua täällä duunissa, kun ei millään viitsisi menettää päivän palkkaa muutaman päivän saikun takia. Ja varmasti ei sairaus liity viikonlopun mökkikeikkaan, t-paitapukeutumiseen saati keekoiluun munasillaan järven jäällä.

Ainiin.. Liz pisti oman bloginsa pystyyn. Tervetuloa joukkoon.

torstaina, maaliskuuta 24, 2005

Kultakuumeelle jatkoa

Kummeleilta uusi elokuva

Tamperelainen komediaryhmä Kummeli on uuden elokuvan kimpussa. Jackpot-nimellä kulkeva projekti sai Suomen elokuvasäätiöltä tuotantotukea 50 000 euroa.

Elokuvaa ryhdytään kuvaamaan elo-syyskuussa pääkaupunkiseudulla. Elokuvan takana ovat tuttuun tapaan Heikki Vihinen, Timo Kahilainen, Heikki Hela ja Heikki Silvennoinen. Elokuvan yksityiskohdista ei ole vielä tietoa.

via Sonera Plaza
Kahden edellisen kultti-klassikon perusteella voi odottaa aika paljon. Can't wait!

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005

the father, the son, and the bad motherf...

No nyt ei taas tuu uni simmuun kun hihityttää. Kiitti vaan Tibe!

Jeesus Christ Superstore - Putting the fun back into fundamentalism and the laughter into sectarian slaughter!

maanantaina, maaliskuuta 21, 2005

Kasineljä

1984
George Orwell: Nineteen Eighty-Four. You are the
classic warning against the threat of
totalitarianism. To you, politics and
philosophy are inseparable, auchtorities suck
and the reality might not exist outside our
imaginations.


Which literature classic are you?
brought to you by Quizilla

via Turisti

torstaina, maaliskuuta 17, 2005

On ne helppoja

Miehen aivojen manipulointi, alkeet:

"Oisko sulla voimaa nostaa tää?" Toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Lisätehosteena voidaan käyttää lausahdusta "Tää on kyl tosi painava"

Suorituksen jälkeinen hienovarainen kehaisu ja nätti hymy hivelee miehen egoa ja varmistaa toiminta-alttiuden myös jatkossa.

Toisin kuin luullaan, miehen älykkyys ei vaikuta oleellisesti manipuloinnin tehoon.

Talvinen massa-amnesia

Voi hyvää päivää ihmiset.. nyt ne valot päälle! Miten on mahdollista, että se talviajo unohtui taas parissa viikossa?!

Jotta yllättymiseltä vältyttäisiin sitten ensi kerralla, seuraavassa pieni checklist, joka käydään läpi aina ennen liikkelle lähtöä:

  1. Selvitä missä maassa tällä hetkellä majailet. Jos vastaus on Suomi, on syytä epäillä että ulkona on liukasta.
  2. Kurkkaa kalenterista mikä kuukausi on menossa. Jos vastaus on väliltä lokakuu-maaliskuu, on syytä epäillä, että ulkona on liukasta.
  3. Kurkista lämpömittariin. Jos elohopea on valahtanut alle 0°C, on syytä epäillä, että ulkona on liukasta.
  4. Avaa ulko-ovi. Tarkkaile maanpintaa. Jos se on valkoinen, kouraise vaaleaa ainetta käteesi. Maista vaaleaa ainetta. Jos se maistuu kylmälle ja vetiselle, kyseinen aine saattaa olla lunta. On syytä epäillä, että ulkona on liukasta.

Jos checklistin perusteella on syytä epäillä että ulkona on liukasta, muista seuraavat asiat:

  • Varaa matkaan vähän enemmän aikaa ettei tule kiire.
  • Ajele himpun verran hiljempaa tai ainakin muun liikenteen nopeuksien mukaan.
  • Huomioi liukkaus myös arvioidessasi turvaväliä.
  • Et ole Jay Kay, autosi ei ole Ferrari, eikä Monacossa sada lunta.

keskiviikkona, maaliskuuta 16, 2005

Sosiaalinen voittaa aina

Nyt on rela olo. Jubailin töissä siivooja-tyttösen kanssa niitä näitä ja tuli puheeksi, että hän opiskelee hierojaksi. Puheista tekoihin. Tytällä oli vissiin ylimääräistä energiaa tai jotain kun päätti tarjota puolen tunnin hartiahieronnan ihan tuosta vaan hyvää hyvyyttään. Tämä ihmisille puhuminen vaikuttaa ihan kätevältä jutulta. Täytyypä kokeilla toistekin.

tiistaina, maaliskuuta 15, 2005

Kevättä suunnittelemassa

Tapasin tänään valmennuskurssin tutorin ensimmäistä kertaa. Tyttö vaikutti ihan mukavalta, joskin hieman aralta. Olisikohan vähän jännittänyt? Käytiin melko ripeästi pääasiat läpi ja lopuksi vähän rupateltiin sosiologiasta tieteenä.

Tuntui mukavalta jutella henkilön kanssa, joka on käynyt läpi saman kuin minä. Tyttö kertoi omasta valmistautumisestaan ja minä omastani. Löysimme selkeitä puutteita viime kevään treenistäni. Olin päntännyt ihan liikaa ja jättänyt kirjoittamisen taas ihan liian vähälle. Enpä tee samaa virhettä uudelleen.

Ainiin.. oli muuten ihan söötti tyttö!

maanantaina, maaliskuuta 14, 2005

Pannaa nannaa simmuille ja korville

"Kiireisen" duunipäivän surffisatoa. Viritin samalla huutoja-palstaa ja lisäsin viikottain vaihtuvan sarjakuvan sivupalkkiin. Enjoy.

* * *

www.foundmagazine.com

We collect FOUND stuff: love letters, birthday cards, kids' homework, to-do lists, ticket stubs, poetry on napkins, telephone bills, doodles- anything that gives a glimpse into someone else's life. anything goes...


www.hifiart.com

HiFiArt is the first and only online gallery dedicated exclusively to the san francisco graffiti movement. since 1998, HiFiArt has shown graffiti as a respected art form and how it should be appreciated and embraced by society.


www.cagle.com

Daryl Cagle's Professional Cartoonists Index!


fi.wikipedia.org/wiki/

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 16594 (14.3.2005) artikkelia.


www.pencilhaus.blogspot.com

A daily sketch blog by three guys who have no life.


www.satanslaundromat.com/sl/

This is a photolog of New York, with an emphasis on urban decay, strange signage, and general weirdness.


soul-sides.com

Music for rhythm addicts

torstaina, maaliskuuta 10, 2005

Today I've been mostly..

Tänään olen:

  • Keikkunut keskustassa sijaitsevan toimistotalon katolla
  • Suunnitellut julistegrafiikkaa
  • Auttanut uuden puhelinlinjan kytkennässä
  • Puhunut parikymmentä puhelua (mm. ministerin sihteerin kanssa)
  • Rupatellut Hannu Karpon kanssa

.. ja nyt on vasta lounasaika.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2005

Quentiniltä slasher-pätkä?

'Friday' horror draws Tarantino

"Quentin Tarantino is considering writing and directing a new installment in the long-running "Friday the 13th" series. Tarantino is in early talks with New Line Cinema, where he is scheduled to meet with executives this week. -- According to those familiar with the discussions, Tarantino is intrigued with the idea of playing with one of the movie's classic horror villains. If the project does develop, it could be the first film Tarantino directs outside Miramax Films."

via Hollywood Reporter

Jos Tarantinon on nyt välttämättä se remake-leffa tehtävä, niin tämä näyttää ainakin paremmalta kuin aiemmin huhuttu Bond-projekti. Tiedä vaikka Q innostuisi jelppimään Rennyä tämän horror-projektissa.

maanantaina, maaliskuuta 07, 2005

Välillä näinkin

Sunnuntai meni pitkästä aikaa ilman krapulatuskailuja – herääminen rutikuivana, kylmästä tärisevänä läjänä kaverin kämpästä enteili tosin aivan päinvastaista. Muutaman paahdetun ruisleivän ja tuoremehun voimalla sain sentään joten kuten koneet käyntiin ja itseni liikkeelle. Puolen tunnin reippailu kotiin aurinkoisissa talvimaisemissa karisti viimeisetkin krapulan oireet kehosta. (Mikä muuten erottaa tavallisen kävelemisen reippailusta? Oma teoriani on, että se liittyy jotenkin käsien heilumiseen kävellessä.)

Ystäväpariskunta oli päättänyt pistää oman blogin pystyyn, joten kävin jelppimässä homman alulle. Yllättävän paljon sitä on puolessa vuodessa hommasta oppinut. Odotan innolla mitä Solkku ja Popsu saavat aikaan.

Iltapäivällä kävin mutsin vihjeestä tarkastamassa erään maahantuojan yleisömyynnin, josta tarttuikin mukaan hieno Dunderdonin talvitakki vaatimattomalla 75 % alennuksella! Kolme kuukautta sitä tulikin syystakissa paleltua. Jos lämpömittari muuten näyttää aamulla keskieurooppalaisia lukemia, voitte kiittää siitä talvitakkiani, Mr Murphyä ja paria Kioton missannutta maata.

Paskan paluu

Rockyhtye Paskan paluualbumi Women Are From Venus, Men From Anus putkahtaa ulos 13. huhtikuuta. Kyseessä on samalla kertaa legendaarisen yhdenmiehenorkesterin ensimmäinen pitkäsoitto, comeback ja 20-vuotisjuhlajulkaisu.

via Mesta.net
Paskahan aloitti uransa jo parikymmentä vuotta sitten kirjoittamalla ylistävän arvion omasta keikastaan. Ensimmäisen julkaisunsa Peltosen yhden miehen bändi julkaisi vuonna 1989. (Superdouplemegamaxihits! -ep).

Skitsorock-festivaali alkoi 90-luvulla ja samalla vuosikymmenellä Paska hajosi sisäisiin erimielisyyksiin, jota seurasi Jeesus, Jorma & Johnny Blue -yhteiskiertue.

Ari Peltonen on melkoisen outo jätkä.

perjantaina, maaliskuuta 04, 2005

Me ollaan sankareita kaikki



“What SuperHero Are You?” / “What SuperHeroine Are You?”
via Marginaali


Ahh, supersankareita! Vanhan Marvel-diggarin sydän alkoi jyskyttää, suu kuivua, housut kastua.. krhm.. no joo.. oli aivan pakko osallistua. Eikä tirskuta siellä takarivissä.

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2005

Kuli

Turpari-neito mennä leikkeli kuontalon sen verran karsean näköiseksi, etten keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin hurauttaa kotikonstein koko tukkalaitteen pois. Voipahan ainakin käyttää taas pipoa. Alkoikin se geelipelleily jo kyllästyttämään..