Hyvästi rakas!
Yksi aikakausi on ohi. Päivästä toiseen vaikenee. Heippa Blogger. Reilu vuosi tätä hauskuutta on kestänyt. On tullut rukattua sun koodia, selviteltyä sun saloja. Välillä sä oot ollut vihreä, sitten oranssi. Nyt se loppuu. Sä annoit kaikkesi, mutta enää se ei vaan riitä. Mä tarvitsen enemmän, kuin mitä sä voit mulle tarjota. Muutakin kuin mökötystä ja tyhjiä korulauseita. Hyvästi.
Uusi
Päivästä toiseen avautuu
Blogsomen palvelun alle. Alustana toimii loistava Wordpress. Uuden graafisen ilmeen kruununjalokivi, otsikkobanneri on Antti "
N-di" Kyrön käsialaa, muu viritys omaani (tässähän tämä loma menikin). Blogilistan linkki johtaa tästä päivästä alkaen sinne. Tervetuloa tutustumaan.
Ja niille, jotka näpyttelevät osoitteen käsin (tervehdys äiti ja muu suku), uusi osoite on siis:
paivastatoiseen.blogsome.com
Pari reikää
Huh, onpa ulkona kamala sää! Mittari näyttää vain nollaa, mutta tuuli tuntuu sisäkaluissa asti. Kävin aamulla hammaslääkärissä tarkastuksessa. Kiivaasta hammashuollosta huolimatta suuhun oli ilmestynyt kaksi pientä reikää. Se on hassua kun lääkäri sanoo, että pari pientä olisi ja alkaa ääneen pohdiskella pitäisikö niitä paikata. Päässä sykkii että pliis, jätä paikkaamatta - niinkuin ne siitä itsestään häviäisi. Tämä lääkäri päätti kuitenkin paikata. Sain ajan kuukauden päästä, joka oli huomattavasti nopeammin kuin osasin kuvitella. YTHS:llä hommat tuntuvat toimivan.
RIP
Rosa Parks (Wikipedia)
Näitä unia
Silloin kun oli pienempi, äiti aina motkotti: "Älä kato tollasia juttuja näin myöhään illalla, ne voi tulla uniin." Joskus ne tulikin. Viimeksi varmaan joskus varhaisteininä joku Halloween tai muu vastaava. Eilen illalla päätin vihdoin uskaltautua
Schindlerin listan katsomiseen - ensimmäistä kertaa varmaan viiteen vuoteen. Se oli rankempi kuin mä muistin.
Yöllä näin unia Krakovan gheton likvidoinnista. Aamulla oli kylmä hiki pinnassa.
Vahva aloitus
Opiskelijauran ensimmäinen tentti mennä pamahti penkin alle. Mä olin valmistautunut kuulusteluun omasta mielestäni ihan hyvin, mutta esseet pääsivät yllättämään. Päässä oli mallivastaus tuhanteen kysymykseen, mutta nämä kaksi eivät siinä joukossa jostain kumman syystä olleet. Jotain ympäripyöreitä mä niihin sitten selittelin, suurin osa oli kyllä ihan täyttä paskaa. Monivalinta oli sentään helppo ja siitä varmaan tulee täydet pisteet. Taidanpa kutenkin mennä uusintaan ja yrittää uudelleen.
Ärsyttää ja vituttaa. Kohta taas luennolle ja sieltä vielä koko illaksi duuniin.
Sen pitää olla just oikea
Just tossa aiemmin illalla selitin Tommille, kuinka leffan valitseminen voi joskus olla vaikeaa. Niinpä niin. Mä olen nyt tuijottanut tota leffahyllyä tasan 100 minuuttia (siis todella istunut hyllyn edessä muuta tekemättä) eikä päätös vaan synny. Nyt alkaa olla jo niin myöhä ettei mitään pitkää leffaa kannata aloittaa. Ja lyhyet taas on usein ihan paskoja.
Lauantai-ilta. Rauhallista on.
Päivitys: 118 min pohdiskelua ja Snatch pyörimään.
Maanantait on pahimpia
Taas on maanantaituska päällä. Unta ei tullut taaskaan tarpeeksi plakkariin, joten nyt kaikki energia kuluu siihen, että jotenkin pysyy hereillä. Takana atk-luento, edessä kuoleman tylsä luento otsikolla
Suomen synty paikallisena ilmiönä. Kahvi ei piristä, mutta sekoittaa vatsan sitäkin tehokkaammin. Tihkusateen ansiosta villakangastakki tuoksahtaa märälle koiralle. Kotona kynnykset ovat liian korkeita, oviaukot liian kapeita, lattiat liian liukkaita - koko ajan kolisee. Tästä kun selviän, niin varmaan en nouse sohvalta ennen nukkumaanmenoa. Perkele.
Kahvitauolla
Istui kahvilla, nautti auringosta. Humppa soi. Tarinoita menneistä ajoista.
Ei ole Köpenhamina kuin ennen / mieltä kiehtova ja syntinen. Kuunteli mummojen rupattelua. Puhuivat silakan hinnoista ja tietysti huonoista jaloista. Oli vaan, ihan rauhassa. Rinnassa tuntui lämpöä ja suupielet kohosivat hymyyn. Ja viikonloppu vielä edessä.
Lyytinen Sturessa
La 8.10. 19:30 Erja Lyytinen & Davide Floreno Duo
Suomen kysytyin Blues soittaja ja laulaja upea Erja Lyytinen saapuu jälleen Sturen areenalle. Kannattaa olla paikalla. Vapaa pääsy! Lisää Erjasta: www.erjalyytinen.com
Tätä täytyy mainostaa. Jos itsestä löytyy minkäänlaista kiinnostusta juurevaan mustaan musiikkiin, niin
Sture Jazz Club on ehdoton lauantai-illan valinta. Paikalle kannattaa tulla vähintään kolme varttia ennen keikan alkua, koska paikkoja on todella rajoitetusti - eikä kukaan halua istua halietäisyydellä paikallisista "arskoista".
Koska keikka loppuu jo 22:00, siitä on helppo jatkaa matkaa baariin. *vink* Kuka kiinnostuu? Tommi ja Soila? Lz? Andy? Emmi? Joku muu? Ilmoitelkaa.. itse tulen ainakin olemaan paikalla.
Hyvästit merelle
Mä kävin iltapäiväluennon jälkeen kävelyllä rannassa, vähän niinkuin jättämässä jäähyväiset Kaivarille. Outo olo. Toisaalta syksy jotenkin surettaa; luonto kuolee ja ihmisille tulee se apaattinen talvi-ilme kasvoille. Kaikki on kalpeita ja surullisen näköisiä. Ulkona on kylmää ja pimeää.
Sitten jotenkin tää kaikki tuntuu kuitenkin hyvältä, oikealta. On vähän semmoinen mukava melankolia päällä. Kesän hektisyyden jälkeen kaikki jotenkin rauhoittuu. Nyt saa luvan olla vaan kotona ihan rauhassa. Ei ole mitään velvollisuutta olla koko ajan pirteä ja toimelias. Kun tarkemmin ajattelee, miten ne jossain Kaliforniassa jaksaa viettää kesää läpi vuoden? Läpi elämän?
Kun illat pimenee, on piristys lähellä. Laitettiin serkkupojan kanssa tommoinen linkkiblogi pystyyn. Pientä ja kevyttä juttua arjen ankeuteen. Saanko esitellä:
Mistä ne puhuu?
Jo vuosi tätä huttua
Päivästä toiseen-blogi syntyi tasan vuosi sitten. Ajatus päiväkirjasta oli kuitenkin kytenyt mielessä jo pidempään. Viime syksynä mä olin melkoisen ahdistunut poika. Tuntui että sydämellä oli miljoona asiaa, jotka etsivät ulospääsyä. Kirjoittaminen tuntui luontevalta tavalta purkaa sydäntä. (Tässä välissä täytyy korostaa, että varsinkin alkuaikojen teksteistä todella moni jäi julkaisematta niiden liian henkilökohtaisuuden takia)
Työ ei tarjonnut minkäänlaista tyydytystä kunnianhimolle, vaan siellä vain kävi jotta vuokra tulisi maksettua. Aika moni läheinen ystävä oli palannut koulunpenkille yhdessä vietetyn kesän jälkeen. Itsekin olisin halunnut, mutten todellakaan tiennyt mitä elämältäni halusin. Päässä pyöri kymmenet vaihtoehdot, joista yksikään ei tuntunut tavoittelemisen arvoiselta. Vähiten se sosiologia, jonka pääsykoe oli mennyt keväällä niin huonosti. Kivaa tyttöä ei myöskään tuntunut löytyvän.
Vuodessa ehtii asiat muuttua. Pääsin vielä samana syksynä duuniin, jossa sain arvostusta, vastuuta ja ennen kaikkea ystäviä. Kevään vietin pääsykoekirjaa halaten sillä seurauksella, että nyt minulla sitten on mielekäs opiskelupaikka. Seurustelutilanne polkee edelleen paikallaan, mutta kuten
aiemmin kirjoitin, se ei enää samalla tavalla huolestuta. Tulee jos on tullakseen.
Mitähän sitten jatkossa? Blogi tuntuu palvelevan foorumina, johon voin oksentaa mielessä pyörivät asiat, niin hyvät kuin huonotkin, sen enempää niitä analysoimatta. Tästä syystä blogi tulee jatkamaan pirstaleista linjaansa (tai oikeammin linjattomuutta). Toisella tavalla blogi palvelee kuin leikekirjana omasta elämästä. On älyttömän hauska selata vanhoja kirjoituksia ja muistella mikä juuri sillä hetkellä oli ajankohtaista, mikä asia painoi mieltä. Kirjoitushetkellä kuunneltu musiikki on tehokas tapa palauttaa vanhoja fiiliksiä mieleen - melkein tehokkaampi kuin itse teksti.
Sitä osaa arvostaa hyviä hetkiä paljon enemmän kun välillä muistuttaa itselleen, että välillä asiat ovat olleet paljon huonomminkin.
Taas vainot päällä
Mä näin yöllä painajaista. Siinä mä harhailin jonkun ison supermarketin parkkipaikalla ja yritin etsiä mun autoa. Johonkin mulla oli hirveä kiire ja mitä pitempään mä siellä ryntäilin, sitä suurempaan paniikkiin mä jouduin. Sitten hesari kolahti postiluukusta ja heräsin. Vaikka mä tiesin, että se oli tietenkin vaan unta, mua pelotti nukahtaa. Jos mä palaankin sinne parkkipaikalle. Siinä mä sitten makailin, liian väsyneenä heräämään ja liian peloissani nukahtamaan.
Kyllä se uni sieltä tuli sitten lopulta - juuri sopivasti ennen herätyskelloa.
